Arto Lehtinen valittiin Vuoden Autoteknikoksi Suomen Autoteknillisen liiton liittokokouksessa

Share |
20.03.2017

Autoalan esimies-, kouluttaja- ja vastaavissa tehtävissä toimivien henkilöiden yhteistyöjärjestön Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n (SATL) 82. Liittokokous pidettiin 17.-19.3. Porissa. SATL:oon kuuluu noin 6000 henkilöjäsentä 37 paikallisyhdistyksestä ympäri Suomea. Vuosittain järjestettävä Liittokokous on järjestön päättävä elin. Tämän vuoden kokouksessa oli edustettuna 25 yhdistystä 63 äänivaltaisen edustajan voimin.

Kokouksen keskusteluissa nousi esiin ammatillisen koulutuksen reformin negatiiviset vaikutuksen autoalan koulutuksen tasoon ja laatuun. Siinä etenkin huolta aiheutti enemmän työnantajien vastuulle siirtyvä käytännön työharjoittelujen sekä yleisaineiden perustietojen kouluttamisen järjestäminen. Millä resursseilla se oikein tapahtuisi ja onko työnantajilla mielenkiintoa siihen panostamiseen omia rekrytointitarpeitaan enempää? Lisäksi se aiheuttaa opiskelijoiden osaamisen eriarvoistumista, joka pahimmillaan johtaa jatkokoulutusmahdollisuuksien menettämiseen osaamisvajeen takia.

SATL:n jäsenistöön kuuluu monia toisen asteen autoalan ammatillisen koulutuksen opettajia.

Kokouksen valinnat

Kokouksessa valittiin Liiton hallituksen puheenjohtajaksi kolmatta kertaa insinööri Turo Tiililä (ikä 50, kotipaikka Helsinki). Vuosittaisten erovuoroisten tilalle valittiin seuraavat hallitusjäsenet; Jukka Autio (Jyväskylä), Mika Heinola (Kokkola), Eero Kukko (Oulu), Mauri Linnanketo (Pori) ja Vesa Villanen (Salo). Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat Pentti Ala-Maakala (Tampere, varapuheenjohtaja), Jaakko Falck (Mikkeli), Kari Kaihonen (Vantaa), Antti Kovanen (Kuopio) ja Tero Salovaara (Kerava).

SATL on nimennyt Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, jonka se antaa autoalalla tai autoalan hyväksi toimineelle henkilölle. Sääntöjen mukaisesti nimitys julkistetaan SATL:n Liittokokouksen yhteydessä.

Vuoden Autoteknikko -palkinto myönnettiin Diagno Finland Oy:n hallituksen jäsenenä ja yrityksen Senior Advisorina toimivalle insinööri Arto Lehtiselle (64, kotipaikka Helsinki). Valtaosan työurastaan hän on työskennellyt Boschia maahantuoneella Alftan Oy Ab:lla, ja sittemmin Boschin itse tultua Suomen markkinoille Robert Bosch Oy:llä. Hän on toiminut kouluttajana, huoltopäällikkönä ja toimialajohtajana huolto- ja testaustekniikkaosastolla. Hän on työskennellyt joitain vuosia myös automaahantuonnin tehtävissä Vehon palveluksessa.

Viimeiset 12 vuotta hän toimi Diagno Finland Oy:ssä toimitusjohtajana ja sittemmin hallituksen puheenjohtajana. Tämä aika toi tutuksi yrityksen pyörittämisen haasteet ja antoi mahdollisuuden tarjota laajemmin asiakkaille näiden tarvitsemia tuotteita ja palveluita.

Liki neljänkymmenen autoalaa palvelleen vuoden jälkeen hän jäi päivittäisestä työelämästä ansaitulle eläkkeelle syyskuussa 2016, mutta antaa edelleen vahvan panoksensa kehittämällä Diagno Finland Oy:n toimintaan.

Vuoden Autoteknillisen Yhdistyksen arvonimen sai Joensuun Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry. Siihen kuuluu 186 jäsentä. Arvonimen saantiin vaikuttavat esimerkiksi jäsenmäärän kehitys, tiedottamisen taso, toiminnan aktiivisuus sekä jäsenmaksujen hyvä hoito.

Muita merkittäviä tunnustuksia arvokkaasta toiminnasta autoalan, Liiton ja Autoteknillisten yhdistysten eteen annettiin myös kokouksen yhteydessä. Liiton kultainen kunnialevyke myönnettiin yhdelle ansioituneelle SATL:n jäsenelle eli Matti Arposelle (64, kotipaikka Imatra). Perusteluina olivat muun muassa hänen panoksensa niin SATL:n kuin sen jäsenyhdistysten toiminnassa.

Liittokokouksen järjestelyistä vastasi SATL:n jäsenyhdistyksenä 80-vuotisjuhliaan viettänyt Porin Autoteknillinen Yhdistys.

LISÄTIETOJA:                      

Toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi, puh. 044-523 9477, s-posti: pasi.perhoniemi@satl.fi

Puheenjohtaja Turo Tiililä, puh. 0400-435 008, s-posti: turo.tiilila@testworld.fi

10.01.2018Suomen Autoteknillinen Liitto ja Diagno laajaan yhteistyöhön autoalan koulutuksista
11.10.2017Oppilaitosyhteistyö Diagno ja Turun AMK
14.09.2017Hella Gutmann data veloituksetta käyttöön loppuvuodeksi kaikkiin uusiin tilauksiin!
09.08.2017Diagnon teknisen palvelun uutisia
28.06.2017Frans Malmari aloittaa Diagnon teknisessä palvelussa
14.05.2017Diagno mukana Taitaja2017-kisoissa
02.05.2017Diagno uusiin toimitiloihin
01.05.2017Diagnon tekniseen palveluun vahvistusta
25.04.2017Diagnolta kaikki tarvittava ADAS järjestelmiin - uutuutena universaali ratkaisu peruutus- ja 360° kameroiden kalibrointitöihin
20.03.2017Arto Lehtinen valittiin Vuoden Autoteknikoksi Suomen Autoteknillisen liiton liittokokouksessa

Siirry arkistoon »